Zagreb

Kaupunkirakkaus!

Kaupunkiin rakastuminen ensisilmäyksellä on mahdollista. Zagreb oli musta tosi mahtava ja tiesin sen heti. Paikka on todella lämminhenkinen ja kutsuva. Zagrebista sanotaan, että se on sekoitus itää ja länttä (näin sanotaan melkein jokaisesta kaupungista, mutta Zagrebin kohdalla se on totta). Ruskean ja oranssin eri sävyt väreilevät koko kaupungissa. Ihmiset on todella ystävällisiä ja osaavat puhua hyvää englantia. Eloisa, valoisa, selkeä, kaunis, puhdas. Kaikkea tätä se on. Mikä kaupunki!

Lähdin Splitistä tosi aikaisin aamulla lentokentälle ja olin perillä Zagrebissa myös varhain. Lento kesti noin tunnin ja oli paljon halvempi kuin bussi samalle matkalle. Tämä oli mulle ensimmäinen kerta kun matkustan yksin ilman ketään ennalta tuttua ihmistä määränpäässä. Mulle kuitenkin selvisi nopeasti, että ei tämä niin pelottavaa ole. Vaikka heti saapuessani hyppäsinkin ihan väärään ratikkaan ja päädyin kaupungin toiselle puolelle niin en edes stressannut vaan tiesin, että osaan kyllä selviytyä sinne minne pitääkin.

Olin siis aluksi kaksi yötä Zagrebin Whole Wide World -nimisessä hostellissa. Se oli ihan ok ja sijainti oli tosi hyvä, koska siitä pääsi kävellen keskusaukiolle eli Trg Bana Jelačićalle. Kuitenkin hostellin henkilökunta oli musta jotenkin teennäistä ja tympeää. Yleensä isoissa hostelleissa on juuri tuo ongelma! Kun väkeä on paljon niin asiakaspalvelukin muuttuu teennäiseksi ja ylipirteäksi. Parasta on tulla hostelliin, jossa on töissä lähinnä vain reppureissaajia, jotka ei esitä olevansakaan mitään huippuja asiakaspalvelijoita vaan puhuvat mulle kuin kaverille. Silloin tulee tosi kotoisa olo.

Ihan ensiksi menin yhteen museoon. Sen nimi on Museum of Broken Relationships. Se oli niin hyvä ja mielenkiintoinen. Se kertoo rikkoutuneista suhteista - lähinnä parisuhteista, mutta tarinoita on myös huonoista suhteista vanhempiin. Kaikki tarinat on totta ja ihmiset ympäri Eurooppaa ovat lähettäneet niitä. Jokaiseen tarinaan liittyy myös jokin esine. Häämekko, jota ei koskaan käytetty, vanha valokuva, pelikonsoli, eksän vanha paita.

Tarinat tuolla olivat tosi liikuttavia. Vaikka menin museoon varhain aamulla niin se oli silti täynnä ihmisiä ja mun piti odottaa vuoroani, jotta pääsin lukemaan kaikki tarinat. Aikaa museossa vierähti noin tunti. Ehdoton must see. Tällainen museo on myös Helsingissä ja haluaisin sielläkin piipahtaa.

Herkkuruokaa Tkalciceva-kadulta! Tämä on kaupungin kuuluisin katu ja se on ihan täynnä elämää etenkin iltaisin. Kävin ensimmäistä kertaa yksin ravintolassa, rasti seinään! Valitsin kivan pikkupöydän, söin ihan rauhassa ja katselin ohikäveleviä ihmisiä. Oli niin kivaa. Yksin kaupungilla kiertely, shoppailu ja syöminen voi olla mukavaa. Normaalisti tarvitsen aina jonkun jonka kanssa höpöttää. Mutta oli kiva kokeilla jotain uutta.

Tapasin Zagrebissa Coachsurfingin kautta taas ihmisiä. Erityisen hyvän kaverin sain argentiinalaisesta Verasta, jonka kanssa seikkailtiin kaupungissa, käveltiin vuorelle ja sen jälkeen mentiin hikisinä Zagrebin kissakahvilaan, koska kissat on aina prioriteetti...

Vera ja sen hostellikavereita myös Argentiinasta ja toinen Saksasta. En millään muista näiden nimiä.

Meidän vuorikiipeily oli kyllä niin seikkailu. Ensinnäkään en tiennyt, että me oikeasti mennään johonkin vuorelle, joten en ollut varautunut oikeilla kengillä. Meidän piti vain mennä katsomaan hylättyä sairaalaa, joka oli keskustan ulkopuolella. Sitten lähdettiin metsäpolkua pitkin kohti sairaalaa ja jonkin matkaa käveltyämme päädyttiin infopisteelle. Kysyttiin, että mitä tietä olisi fiksuinta mennä. Toimistolla olevat naiset luulivat että vain minä ja Vera ollaan menossa sinne kahdestaan ja reaktiona oli kauhistunut; "Älkää menkö sinne!"

Saatiin kuulla, että sairaalalle ei vain pääse enää. Sinne ei mene tietä ja se on vuoren rinteellä, johon on tosi hankala kiivetä. Tämä tietenkin lannisti muut paitsi tuon saksalaisen. Se oli jotenkin sellainen yllytyshullu. Heti kun se kuuli, että sinne ei pääse niin se halusi entistä enemmän mennä sinne. Niinpä se lähti yksin kaikesta huolimatta. Minä ja argentiinalaiset lähdettiin huipulle.

Tämä oli mun elämän rankin nousu! Polku oli todella jyrkkä ja kuoppainen. Mun kengät oli niin huonot, että jossain hieman ennen huippua mun jalkoihin alkoi sattua ja tajusin, että saan ihan törkeät rakot tästä hommasta. En tiedä kauanko meillä meni, mutta tuli kyllä hikoiltua ja ihmeteltyä, että eikö se huippu jo näy. Juteltiin matkalla vaikka mitä ja oli ainakin mukavaa seuraa. Huipulle päästiin lopulta! Vuorella oleminen oli kyllä ihan mukavaa, koska siellä oli paljon viileämpää kuin 30-asteisessa kaupungissa. Viileä tuuli tuntui korkealla huipulla.

Huonot kengät!

Pääseminen takaisin alas olikin vaikeampaa. Ei todellakaan haluttu kävellä samaa matkaa, joten odotettiin bussia ja ymmärretiin lopulta, että se ei ole tulossa. Ei ymmärretty aikatauluista mitään. Saksalainen palasi juuri silloin hylätyltä sairaalalta ja se oli siis onnistunut löytämään sen. Se ei kuitenkaan tullut meidän kanssa alas vuorelta vaan halusi nähdä vielä huipun. Me jäätiin odottaamaan jotain pelastavaa enkeliä, jonka kyydissä päästäisiin alas. Onneksi vuorelta oli menossa alas yksi auto, liftattiin ja päästiin kyytiin! Tässä taas esimerkki kroatialaisten vieraanvaraisuudesta. Se vei meidät Zagrebin keskustaan asti. Olipa tuuri.

Olin useamman päivän Zagrebissa. Siinä välissä vaihdoin hostellia. Vera jatkoi omaa matkaansa Zagrebista kohti Kroatian rannikkoa ja se suositteli omaa hostelliaan mulle. Niinpä yövyin kaksi yötä hosteli Temzassa, joka oli musta paljon parempi kuin ensimmäinen hostellini. Se oli hiljainen, pieni ja todella kodikas. Kuitenkin yksi päivä mulla meni ihan lepopäivänä Temzassa katsoen elokuvia, koska mun jalka todellakin tulehtui tuon vuorikiipeilyn takia. Mun jalassa oli monta rakkoa, ja ne oli niin kipeitä, että pystyin laittamaan painoa vain oikealle jalalle ja mun vasen jalka oli todella turvonut. Päätin ihan reilusti vain pitää yhden päivän jolloin en kävele juuri yhtään. Huuhtelin mun jalkaa ja söin kipulääkettä tulehdukseen. Onneksi se lopulta helpotti. Tästä lähtien otan reissuun ainoastaan hyviä kävelykenkiä!

Loput ajasta kiertelin puistoja, fiilistelin jalkapallohumua, tsekkailin pientä festivaalia ihan Temzan vieressä ja Avenue Mall -ostoskeskusta, jonka onnistuin löytämään. Se tosin oli aika kaukana keskustasta, mutta opin viimeinkin käyttämään ratikoita. Hyppäsin kyllä niin monesti väärään ratikkaan, että ei voi olla todellista. Numero 6:n ratikalla pääsee aika laajasti mihin vain. Kannattaa vain huomioida, että mihin suuntaan se menee. Puhun kokemuksesta.

Seuraavaan paikkaan. Hvala, Zagreb!