Maribor

Grazista lähdettiin Sarahin kahden opiskelukaverin kanssa Slovenian toisiksi isoimpaan kaupunkiin Mariboriin, josta toinen oli kotoisin. Oltiin yötä tämän tytön vanhemmilla, jotka oli todella vieraanvaraisia ja mukavia meille, vaikka ei oltu koskaan tavattu niitä. Tästäpä pieni muistelu neljän vuoden taakse kun yksi unkarilainen kaverini hehkutti mulle Sloveniaa ja sen ystävällisiä ihmisiä. Se sanoi, että harvoin tapaa noin aidosti ystävällisiä ihmisiä. En voi muuta kuin allekirjoittaa tämän! Slovenia oli avara, puhdas, jopa vähän jotenkin pohjoismaalaisen oloinen maa (ainakin Mariborin alueella) ja ihmiset olivat todella, todella vieraanvaraisia. Itseasiassa suomalaisena valtava vieraanvaraisuus tuntuu jopa ahdistavalta, jos ei itse ole varautunut antamaan mitään vastalahjaksi. No ei kai ny mun takia tarvis nii höösätä...

Oltiin sitten kaksi yötä Mariborissa ja ehdittiin tutustua tähän näppärään kaupunkiin tosi hyvin. Pääkaupunki Ljubljanassa haluan vielä joskus käydä kun sitäkin joku mulle hehkutti. Mutta nyt oltiin spontaanisti Mariborissa. Mun alkuperäiset reissusuunnitelmat eivät olisi vieneet mua tänne, mutta toisinaan suunnitelmien muutos on ihan hyvä juttu.

Mentiin Pohorje-nimiselle vuorelle. Kumma, että kaikki aina korjasi mua kun sanoin "vuori", koska se oli kuulemma vain mäki. 1500 metriä ylöspäin on musta aina vähintäänkin vuori. Tänne onneksi päästiin hissillä ylös, koska mun koivet eivät olisi enää kestäneet kapuamista sen Zagrebin vuoren jälkeen - huonoilla kengillä edelleen. En tajua, että miksi en laittanut parempia kenkiä jalkaan tällä kertaa. No ensi reissuun otan mukaan pelkästään niitä hyviä kenkiä.

Pohorje on vierailun arvoinen! Hissillä pääsee ylös ellei halua kunnon kuntojumppaa jyrkkää seinämää pitkin. Vuoren huipulla voi vielä kiivetä näköalatorniin näkymien maksimoimiseksi kuten me tehtiin. Vuorella on muutama kahvila, josta voi napata syötävää tai ottaa omia eväitä mukaan ja pitää piknikin. Alas ruohikkoista mäkeä pääsee pienellä kävelyn vaivalla ja puolesta välistä voi napata Pohorjetin! Pohorjet on pieni vuorikiitäjä, jonka kyytiin istutaan yksitellen ja se menee sellaista metallista rataa pitkin alas asti. Pikkasen hirvitti hurjimmissa käänteissä ja vedin vain jarrua melkein koko matkan enemmän tai vähemmän, mutta myös kaasua on saatavilla, jos haluaa kunnolla kaahata.

I'm the Queen of the World!

Viikonloppu meni myös hauskoja pelejä pelaten sekä aivan mahtavaa kotiruokaa syöden, jota meille vieraanvaraisesti valmistettiin. Oltiin siis ihan täyshoidossa koko viikonloppu ja mietittin jo, että miten tämän voi ikinä korvata. Mulla on joskus turkkilaisten kamujeni kanssa sama olo ja tuntuu, että oon koko elämäni niille velkaa kaikesta siitä ruuasta ja huolehtimisesta. Mutta kun kieltäytyminenkin on epäkohteliasta niin kai sitten pitää ottaa vastaan se kuningatar-tason kohtelu, jota tarjotaan.

Viikonloppu Mariborissa oli kuin miniloma. On aina niin eri asia yöpyä paikallisten luona kuin vaikka hotellissa (ei sillä, että hotellissa koskaan yöpyisinkään). Juteltiin tosi paljon ja vietettiin aikaa yhdessä. Tämä perhe oli niin mukava, että kun lähdin sunnuntaina jatkamaan matkaani niin tuli ihan kyyneleet silmiin kun sanoin hyvästejä porukalle ja Sarahille. Että kun maailmassa voikin olla niin kultaisia ihmisiä! Mutta matkan täytyi jatkua.