Sairaana...
Huomenna on tytön 4-vuotissynttärit ja musta tuntuu, että mulla nousee kuume! Ärsyttää. Ostin tytölle kivan lahjan ja suunnittelen karttaa aarteenmetsästykseen pihalla, mutta jos oon huomenna sairaana niin musta ei saa paljon mitään irti. Talo tulee oleen täynnä lapsia ja mun pitäisi auttaa. Yritän parhaani.
Olisi huomenna tärkeää nyt oikein lahjonnan varjolla saada tyttö tykkäämään musta. Monesti se vielä tiuskii mulle ja on muutenkin ilkeä vekara, vaikka en oo mittään tehnyt sille. Se monesti tiuskii mulle, käskee häipymään ja sanoo, että oon tyhmä, vaikka olisin ihan mukava sille. Siinäpäs kärttyilee. Sanon sille yleensä, että mua ei kiinnosta mitä mieltä se on ja asun nyt täällä, joten deal with it. Yhtenä päivänä tyttö oli niin happamana, että se jopa korjasi mua tylysti ku sanoin jonkin sanan väärässä muodossa saksaksi, hahhah... Asennetta.
Joskus se on taas sitten niin mielissään ja sanoo mua Ihanaksi Saraksi ja haluaa leikkiä ja piirtää. Ailahtelevaista tunnemyrskyä. En ymmärrä aina näitä taaperoita. Pojillekin oon pahin vihollinen, mutta vain silloin jos sanon EI ja kiellän niitä tekemästä jotain. "Die Sara hat nein nein gesagt!" - "Sara sanoi ei-ei!" ja ei muuta ku äitille kertomaan tästä kamalasta kieltämisestä, hirvee itku ja parku ja vastustus. Eilen just toinen pojista kantoi ympäriinsä omaa pissavaippaansa ja ku otin sen pois suostuttelujen jälkeen niin voi mikä huuto. Laitoin vaipan pussiin, pussiin tiukan solmun ja lahjoitin tämän mielenkiintoisen lelun takaisin, mutta ei kelvannut. Naurattaa, joka päivä jotain hölmöä tapahtuu...
Ja joskus jopa ku ne ite juoksee seinään pahki niin pokkaa on sen verran, että syytetään, että Sara satutti - tätä mama ei onneksi kuitenkaan ota kuuleviin korviinsa. Ei hitsi näitä tenavia.
Kai ne vieläkin vierastaa mua. Ihan hirveä vastustus koko ajan. Ei tähän vissiin auta ku aika ja luovuus.
Olisi huomenna tärkeää nyt oikein lahjonnan varjolla saada tyttö tykkäämään musta. Monesti se vielä tiuskii mulle ja on muutenkin ilkeä vekara, vaikka en oo mittään tehnyt sille. Se monesti tiuskii mulle, käskee häipymään ja sanoo, että oon tyhmä, vaikka olisin ihan mukava sille. Siinäpäs kärttyilee. Sanon sille yleensä, että mua ei kiinnosta mitä mieltä se on ja asun nyt täällä, joten deal with it. Yhtenä päivänä tyttö oli niin happamana, että se jopa korjasi mua tylysti ku sanoin jonkin sanan väärässä muodossa saksaksi, hahhah... Asennetta.
Joskus se on taas sitten niin mielissään ja sanoo mua Ihanaksi Saraksi ja haluaa leikkiä ja piirtää. Ailahtelevaista tunnemyrskyä. En ymmärrä aina näitä taaperoita. Pojillekin oon pahin vihollinen, mutta vain silloin jos sanon EI ja kiellän niitä tekemästä jotain. "Die Sara hat nein nein gesagt!" - "Sara sanoi ei-ei!" ja ei muuta ku äitille kertomaan tästä kamalasta kieltämisestä, hirvee itku ja parku ja vastustus. Eilen just toinen pojista kantoi ympäriinsä omaa pissavaippaansa ja ku otin sen pois suostuttelujen jälkeen niin voi mikä huuto. Laitoin vaipan pussiin, pussiin tiukan solmun ja lahjoitin tämän mielenkiintoisen lelun takaisin, mutta ei kelvannut. Naurattaa, joka päivä jotain hölmöä tapahtuu...
Ja joskus jopa ku ne ite juoksee seinään pahki niin pokkaa on sen verran, että syytetään, että Sara satutti - tätä mama ei onneksi kuitenkaan ota kuuleviin korviinsa. Ei hitsi näitä tenavia.
Kai ne vieläkin vierastaa mua. Ihan hirveä vastustus koko ajan. Ei tähän vissiin auta ku aika ja luovuus.
Kommentit