Tapaturmia, askartelua, hauskoja juttuja

Hassuja juttuja on tapahtunut.

Yhtenä päivänä lapset sai katsoa Youtubesta Ruman ankanpoikasen. Se oli vähän surullinen lasten mielestä ja hihitettiin hiljaa ku toisella pojalla huuli väpätti jo alussa, mutta sitten alkoi hirveä ulvonta kaikkien kolmen suusta kun surullinen ruma ankanpoikanen löysi perheensä viimein ja loppu oli onnellinen. Se oli jotenki niin sydäntäriipivää ja hassua ku kaikki kolme alkaa itkeä yhtä aikaa piirretyn takia. Voi toisia. :)

Tänään pojat ei millään halunneet tulla mun kanssa leikkimään vaan roikkuivat ärsyttävästi äitissä kiinni. Sitten taustalla soivalta lastenlevyltä alkoi kuulua pelottava tarina pahasta sudesta niin toisella kaksosista muuttuu heti ääni kellossa, ja se juoksee mun luokse ja huutaa hienoja kokonaisia lauseita:

"Sara! Paha susi tulee! Pidä minun kädestä kiinni!"

Ja juoksee suoraan syliin nallen ja tutin kanssa turvaan, hahah!

Kastanjataidetta.

Pojat leikki taas vaihteeksi lääkäreitä lääkärilelujensa kanssa ja halusivat tutkia mua ja näytin tämän pipin, joka mulla on huulessa. Toinen ottaa lastan;

"Sara, suu auki!"

"Aa! Miltä näyttää?"

"Tämä näyttää herkulliselta."

Herkulliselta! Ihania ku nuo pojat vaan poimii sanoja, joita kuulee ja yhdistelee niitä sitten yllättävissä tilanteissa. :-D 

Huuli näyttää siltä ku olis turpiin saanu. Pojat riuhtaisi lastenkirjaa ku olin lukemassa ja osui just kivasti huuleen.

Nojoo, on ollut kyllä hauskaa lasten kanssa ku nyt niiden kanssa on jo niin helppo hengailla ja jutella. Ne tykkää musta, mutta siltikään en saa oikein auttaa missään pukemisessa tms. ku äitikin on kotona. Aivan yhtäkkiä aina vaan tulee seinä vastaan siinä ystävällisyydessä. Poikain kanssa käytiin leipomossakin kolmestaan yhtenä aamuna ilman äitiä, mutta auta armias, jos äiti on mukana niin en voi edes vaunuja työntää ilman, että molemmat rääkyy äitiä työntämään.

Oikeastaan siis mulla noin 50% peliajasta päivittäin keskittyy lasten tapaturmien estämiseen sekä galaksien pelastamiseen. Ennakoi - tiedät kyllä miksi. Monesti ku lapset juoksee mukulakivillä niin mä jo niin näen seuraavan kohtauksen etukäteen eli kohta ollaan naamallaan. Se on jännä ku ne ei ikinä opi, että niiden tappijalat ei vielä toimi ihan täydessä yhteistyössä pään kanssa. Pojat on erityisesti semmosia ongelmallisia pikku janttereita, jotka on koko ajan jossain kiipelissä tai rääkymässä ku tuli pipi. Nyt toinen on oppinut ihan vasta sanomaan "Sara, auta minua" ja tämä helpottaa kovasti. Aina silloin kun kommunikoiminen käy saksaksi eikä ÄÄÄÄÄÄÄÄää -äänteellä niin mun korvat ja mielenrauha kiittää.

Pippa Possu -addiktit iltapalalla.

Askartelua tänään hoidossa. Tai siis minä tein kaiken suuren työn ja pojat tappeli vieressä siitä, että kumpi saa laittaa liisteriä pallon pinnalle. Näistä tulee siis lyhtyjä. Toinen halusi kalalyhdyn ja toinen dinosaurus-kaivinkone-lyhdyn. Asia kunnossa.

Tänään tein myös jotain hurjaa: HAIN TYTÖN PÄIVÄKODISTA!

Ja sehän ei ollut mielissään siitä. Mami oli ihan syystä antanut mulle tikkarin taskuun tyttöä varten. Ku menin sinne ja tervehdin niin tyttö katsoo mua kuolleilla silmillä aivan kuin sen maailma olisi juuri murskattu. Ilmeettömänä ja sanaakaan sanomatta se laahustaa mun kanssa hakemaan kenkiä ja takkia, ja toteaa sitten hiljaa: "Sara, mä en ollut vielä valmis tähän"... Ne oli mamin kanssa puhuneet, että Sara tulee sitten hakemaan päiväkodista kun se tyttö on henkisesti valmis tähän suureen koitokseen. Aivan mieletöntä vastustelua omasta mielestäni näin pienestä asiasta. Mutta mä oon ollut täällä jo kohta 2 kuukautta niin eiköhän se porras olla jo saavutettu, että voin tytön jo hakea. En mä voi toista kahta kuukautta odottaa. Ja kodin ja päiväkodinkin välillä on noin 400 metriä niin ei pitäisi varmaan haitata, vaikka mä sitä nyt ihan vastoin sen tahtoa sieltä alan hakemaan. Tässä ollaan jo aika kauan menty ihan lasten ehdoilla.