Lissabon

Pitkästä aikaa! Mulla on paljon jäänyt seikkailuja rästiin, mutta nyt on taas inspiraatiota kirjoittaa niistä.

Kävin Portugalissa Marjaanan, Merin ja Meijun kanssa maaliskuun lopulla mun valmistumisen jälkeen. Olin vetänyt helmi- ja maaliskuun ihan täysillä niin töissä kuin harjoittelussakin ja olin aivan uupunut, joten pieni loma tuli kyllä tarpeeseen. Otin aikaisimman aamujunan Tampereelta Helsinki-Vantaan kentälle, jossa tapasin muut.

Lentomatka meni aikalailla nukkuessa ja musiikkia kuunnellessa kuten aina. Välilasku oli meno- ja tulomatkalla Pariisissa, jonka kenttä on tosi huono ja sekava, mutta ei siitä sen enempää.

Oli juuri sopivan lämmin; noin 25 astetta. Kun putkahdettiin maan pinnalle metroasema Saldanhan kohdalla niin jo silloin päästiin ihailemaan värikkäitä rakennuksia ja eloisia katuja. Lissabon on VÄRIKÄS! Jotkin rakennukset on koristeltu yksityiskohtaisilla kuvioinneilla, toiset vain maalattu kokonaan pirteillä väreillä. Musta on hauskaa miten joillain mailla on niin omanlaisensa arkkitehtuuri. Olipas Lissabonissa katseltavaa.

  

 

Suunnattiin keskustaan eli Bairro Alton kaupunginosaan. Rossion ja Restauradoresin aukiot ovat kuuluisia paikkoja. Tuolla oli suihkulähteitä, korkeita patsaita sekä paljon kahviloita. Nämä ovat ihan vierekkäin, mutta Rossio on silti tunnetumpi, luulen. Ainakin vilkkaampi.

Restauradoresin aukio.

Rossion aukiota.

Rossion kahviloita ja liikkeitä.

Mutta joka kaupungilla on ainakin se yksi oma juttu, joka vain pitää nähdä. Esimerkiksi Kööpenhaminassa se juttu on ehdottomasti minimaalinen Pieni Merenneito -patsas ja Pariisissa myöskin pettymyksen tunnetta monille tuottanut Mona Lisa. Lissabonissa tämä must see -juttu on numeron 28 ratikka. Jep, keltainen ratikka, jonka numero on 28. Se vain pitää nähdä. Ja miksikäs se on niin kuuluisa? Koska sen kyydissä näkee Lissabonin parhaat maisemat. Me itseasiassa nähtiin kyseinen menopeli vain ulkopuolelta ja reippaina käveltiin iso osa sen reitistä ja todellakin nähtiin mainioita paikkoja. Jotenkin tämä kyseinen ratikka on vain saavuttanut kulttimaineen, ja turistikaudella sen sisään saa ihan jonottaa.

Siinä se on!

Praca de Comercio on upea paikka. Se on rannalla sijaitseva valtava aukio, jossa tuuli käy mukavasti ja viilentää vähän kaupungissa kävelyn jälkeen. Keltainen väri pääsee täällä myös oikeuksiinsa. Ehkä keltainen on ainakin mulle jonkinlainen Portugalista ja Lissabonista ensimmäisenä mieleen tuleva väri. Olinhan jotenkin alitajuisesti päätynyt tuolla ostamaan keltaiset kengätkin, joita en kyllä harmaassa koti-Suomessa ehkä olisi ostanut.

Time Out -niminen kauppahalli Lissabonissa oli tosi hyvä paikka. Se oli täynnä ruokakojuja ja pikkuputiikkeja. Syötiin siellä lounas ja jokainen sai just sitä mitä halusi, koska ruokailualue on yhteinen, mutta valittavissa on lukuisia eri kojuja, joista ruokansa voi ostaa. Ostin yhdestä paikasta myös tuliaisiksi portugalilaista kahvia, joka on tosi vahvaa. Portugalissa ei juodakaan kahvia sellaisista valtavista moteista niinkuin täällä. Oon huomannut, että aika harvassa maassa kahvikuppeina käytetään niin valtavia kippoja kuin Suomessa. Turkissa ja ilmeisesti tuolla Portugalissakin kahvikuppi on espresson kokoinen. Se on vahvempaa, mutta sitä juodaan vähemmän kerralla. Nimeltämainitsemattomat yksilöt (en kuitenkaan minä) tekivät sen virheen, että vetivät portugalilaista kahvia suomalaisen kupin verran ja siitä seurasi hieman hikoilua ja sydämentykytyksiä...

Maistettiin hyviä portugalilaisia Pastel de Nata -leivoksia. Hyvin kermaisa sisältä. Joskus näitä löytyy ihan suomalaisesta Lidlistäkin, mutta ei kai ne yhtä hyviä oo kuin nämä aidot ja originaalit.

Ja maailman parasta pistaasijäätelöä. Tätä on ikävä!

Vanhakaupunki Alfama on upea! Täydellinen seikkailupaikka. Pikkuiset kujat johdattelevat useinkin harhaan ja välillä voi vain pysähtyä kadehtimaan miten ihanan kotoisia parvekkeita ihmisillä on. Jälleen koko alue on täyttä väriloistoa ja kauniita yksityiskohtia. Monet osat mäkisestä Lissabonista ovat melkoista mukulakivisillä teillä kipuamista ja niin on Alfamakin. Lihaskuntoa pääsi treenaamaan aika hyvin.

 

Syötiin Alfamassa lounas. Tilasin vegespagettia ja viiniä. Ja se leipä! Ah, miksi leipä on niin laittoman hyvää Portugalissa? Sitä voisi vetää nälkäänsä vaikka kuinka paljon. 

Yhden uuden asian myös opin itsestäni... spagettia syödessäni se alkoi maistua ihan siltä kuin joku olisi suihkuttanut jotain pesuainetta siihen. Ajattelin jo, että lautasta ei ole pesty tarpeeksi hyvin. Sitten kaverit sanoi mulle, että siinä on korianteria, joka maistuu joidenkin mielestä ihan pesuaineelta. Oon näemmä yksi niistä ihmisistä! En käsitä miten joku voi maistaa korianterin yrttisenä, koska mulle se on ihan kuin pelkkää Fairya söisi. Tämän siis opin. Onneksi sitä ei ollut ruuassa paljon, mutta nykyään osaan vältellä sitä.

Lissabonissa on monta "miradouroa", eli näköalapaikkaa, josta voi seurailla auringonlaskua. Alfamassa on yksi tällainen.

Ei kuitenkaan jääty katsomaan auringonlaskua tuonne vaan mentiin eri paikkaan nimeltä Miradouro de Santa Catarina, joka on myöskin melkoisen mäen päällä. Paikalle kerääntyy joka ilta paikallisia seuraamaan auringonlaskua ja soittamaan kitaraa. Nättiä!

Oli kyllä kauniita hetkiä.

Lissabonissa on niin valokuvauksellisia paikkoja, että pelkästään niiden katsominen saa onnentunteen aikaan. Kaduilla on ihana seikkailla ja katsella kulmia. Tosi kaunis kaupunki, johon voisin helposti palata takaisin.