Nostalgiaa - koulun kautta vaihtojaksolle
No taas mennään!
Lähden 10. päivä marraskuuta viiden viikon harjoittelujaksolle Saksaan Augsburgiin. Kouluni kautta sain tukea tähän. Mulla ei todellakaan olisi ollut varaa tehdä pidempää reissua enää tänä vuonna opiskelijabudjetilla, mutta onneksi reissu on sponsoroitu. Musta oli hassua, että olin koko koulun ainoa opiskelija, joka haki tähän vaihtojaksolle. Oon aina kärppänä kun jokin taho haluaa sponsoroida matkani...
Tämä on jo kolmas reissuni oppilaitoksen sponsoroimana. Ensimmäinen reissuni ikinä oli vuonna 2011 ja pääsin matkaan lukiossa käymäni saksankurssin kautta. Olin tuolloin 17-vuotias ja yksin lähteminen pelotti ja itketti edellisenä päivänä! Mutta pelko vaihtui innostukseen heti koneen laskeuduttua. Olin siis yhden kesäkuukauden Saksan Markdorfissa, jossa asuin hostperheen kanssa. Se oli ehdottomasti elämäni paras kokemus siihen asti. Kaikki oli ihan mahtavaa ja koin niin paljon kaikkea uutta.
Meidän hostperhe asui kolmikerroksisessa talossaan valtavien maissipeltojen keskellä, naapureiden kanssa oli grillijuhlia, pyöräiltiin kuumana kesäpäivänä uimaan Alpit horisontissa ja zeppeliinit taivaalla humisten. Edelleen yksi mun elämän parhaista illoista oli läheisessä Friedrichshafenissa pidetty Seehasenfest, joka oli valtava juhla järven rannalla. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, musiikkia, ruokakojuja ja öinen huvipuisto. Käytiin myös ajelulla Itävallassa ja Sveitsissä, jossa maisemat olivat tälle aakean laakean maaston tytölle täysin tyrmääviä.
Tuolla tajusin osaavani saksaa paljon paremmin kuin uskoinkaan ja rakastuin Saksaan entistä enemmän. Muistan silloin ajatelleeni, että en tule varmaan ikinä kokemaan mitään mahtavampaa kuin mitä se kaikki oli. Noloa, mutta muistan itkeneeni matkalla lentokentälle, koska olisin niin halunnut jäädä Saksaan. Itku alussa ja itku lopussa. Mutta siinä välissä oli kivaa.
Vuonna 2014 opiskelin Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa Raahessa ja sain mahdollisuuden lähteä joko Unkariin tai Puolaan kahden kuukauden vaihtoon paikalliseen taidekouluun ja työharjoitteluun. Muistan olleeni pettynyt näistä vaihtoehdoista, koska kumpikaan maa ei kiinnostanut mua vaan olisin halunut lähteä isolle kirkolle Lontooseen, tottakai... Arpa taisi suosia Unkaria ja lähdin sinne täysin sokkona tietämättä maasta mitään muuta kuin Budapestin, paprikamausteen ja Rubikin kuution.
Mutta olinpa taas kerran väärässä. Muistan Unkarissa ajatelleeni; "Jos tämä ei ole elämäni paras kokemus niin en tiedä mikä on!" Eli rima vain nousi. Mä rakastin aikaani Unkarissa, vaikka lämpesin aika hitaasti asialle. Mutta mulla oli koko ajan vain hauskaa siellä! Saksan reissultani en saanut pitkäaikaisia kavereita, mutta Budapestissä tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin. Muistan kun tapasin näitä tyyppejä taidekoulussa ja ajattelin heti, että nämä on aivan mahtavia ihmisiä. Pidettiin useampi vuosi yhteyttä näiden kanssa, mutta nykyisin puhun niistä vain kahden kanssa. Olen nähnyt näitä tyyppejä parikin kertaa matkani jälkeen ja aina on yhtä mukavaa nähdä!
Tässä ollaan aivan täysin homeisessa ja sekopäisessä pubissa, jonka nimi oli Göte. Se paloi pari vuotta myöhemmin maan tasalle mikä on sääli, koska tässä paikassa tuli todellakin ilmi, mikä on perinteinen unkarilainen ruin pub! Näinä vanhoina hyvinä aikoina siellä tarjoiltiin halpaa alkoholia, johon baarimikot eivät mittailleet mitään vaan laittoivat litkut silmämääräisesti lasiin. Lisää potkua drinkkiin sai pyydettäessä ja yhden drinkin hinta oli vain 50 senttiä! Paikka oli koristeltu ostoskärryillä ja sekopäisillä seinämaalauksilla. Tämä oli kyllä uskomaton paikka. Kauhea, hirveä, ruma, parhaista parhain.
Ja muistan miten outo meidän Suomi-jengi tuolla matkalla oli! Meitä oli neljä ja kaikki olivat täysin erilaisia. Meillä oli ihan vastakkaiset persoonat ja mielipiteet kaikesta, mutta oli niin hauskaa istua yhdessä Dorothea-kahvilassa ja jutella elämästä pikkutunneille asti. Erityisen hyvin muistan illan kun meidän norjalaisten kämppisten keski-ikäinen opettaja liittyi iloisena seuraamme ja lauloimme yhdessä Palinka, Palinka...
Aina kannattaa lähteä kun on mahdollisuus. Koulun reissut ovat yleensä todella hyvin järjestettyjä. Niihin pitää vain tarttua tarpeeksi ajoissa. Ja eihän se missään nimessä pelkkää koulua tai työtä reissulla olekaan. Arkipäivinä jää hyvin aikaa paljon muullekin. Onhan se koulu ja työ aina vain sivuseikka...
Lähden 10. päivä marraskuuta viiden viikon harjoittelujaksolle Saksaan Augsburgiin. Kouluni kautta sain tukea tähän. Mulla ei todellakaan olisi ollut varaa tehdä pidempää reissua enää tänä vuonna opiskelijabudjetilla, mutta onneksi reissu on sponsoroitu. Musta oli hassua, että olin koko koulun ainoa opiskelija, joka haki tähän vaihtojaksolle. Oon aina kärppänä kun jokin taho haluaa sponsoroida matkani...
Tämä on jo kolmas reissuni oppilaitoksen sponsoroimana. Ensimmäinen reissuni ikinä oli vuonna 2011 ja pääsin matkaan lukiossa käymäni saksankurssin kautta. Olin tuolloin 17-vuotias ja yksin lähteminen pelotti ja itketti edellisenä päivänä! Mutta pelko vaihtui innostukseen heti koneen laskeuduttua. Olin siis yhden kesäkuukauden Saksan Markdorfissa, jossa asuin hostperheen kanssa. Se oli ehdottomasti elämäni paras kokemus siihen asti. Kaikki oli ihan mahtavaa ja koin niin paljon kaikkea uutta.
 |
| Viikonloppureissu Konstanziin. |
 |
| 7 vuotta sitten; tässä oltiin jossain apinatarhassa hostperheen ja mun suomalaisen matkakaverin kanssa. |
Meidän hostperhe asui kolmikerroksisessa talossaan valtavien maissipeltojen keskellä, naapureiden kanssa oli grillijuhlia, pyöräiltiin kuumana kesäpäivänä uimaan Alpit horisontissa ja zeppeliinit taivaalla humisten. Edelleen yksi mun elämän parhaista illoista oli läheisessä Friedrichshafenissa pidetty Seehasenfest, joka oli valtava juhla järven rannalla. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, musiikkia, ruokakojuja ja öinen huvipuisto. Käytiin myös ajelulla Itävallassa ja Sveitsissä, jossa maisemat olivat tälle aakean laakean maaston tytölle täysin tyrmääviä.
Tuolla tajusin osaavani saksaa paljon paremmin kuin uskoinkaan ja rakastuin Saksaan entistä enemmän. Muistan silloin ajatelleeni, että en tule varmaan ikinä kokemaan mitään mahtavampaa kuin mitä se kaikki oli. Noloa, mutta muistan itkeneeni matkalla lentokentälle, koska olisin niin halunnut jäädä Saksaan. Itku alussa ja itku lopussa. Mutta siinä välissä oli kivaa.
Vuonna 2014 opiskelin Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopistossa Raahessa ja sain mahdollisuuden lähteä joko Unkariin tai Puolaan kahden kuukauden vaihtoon paikalliseen taidekouluun ja työharjoitteluun. Muistan olleeni pettynyt näistä vaihtoehdoista, koska kumpikaan maa ei kiinnostanut mua vaan olisin halunut lähteä isolle kirkolle Lontooseen, tottakai... Arpa taisi suosia Unkaria ja lähdin sinne täysin sokkona tietämättä maasta mitään muuta kuin Budapestin, paprikamausteen ja Rubikin kuution.
 |
| Budapest! |
Mutta olinpa taas kerran väärässä. Muistan Unkarissa ajatelleeni; "Jos tämä ei ole elämäni paras kokemus niin en tiedä mikä on!" Eli rima vain nousi. Mä rakastin aikaani Unkarissa, vaikka lämpesin aika hitaasti asialle. Mutta mulla oli koko ajan vain hauskaa siellä! Saksan reissultani en saanut pitkäaikaisia kavereita, mutta Budapestissä tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin. Muistan kun tapasin näitä tyyppejä taidekoulussa ja ajattelin heti, että nämä on aivan mahtavia ihmisiä. Pidettiin useampi vuosi yhteyttä näiden kanssa, mutta nykyisin puhun niistä vain kahden kanssa. Olen nähnyt näitä tyyppejä parikin kertaa matkani jälkeen ja aina on yhtä mukavaa nähdä!
Tässä ollaan aivan täysin homeisessa ja sekopäisessä pubissa, jonka nimi oli Göte. Se paloi pari vuotta myöhemmin maan tasalle mikä on sääli, koska tässä paikassa tuli todellakin ilmi, mikä on perinteinen unkarilainen ruin pub! Näinä vanhoina hyvinä aikoina siellä tarjoiltiin halpaa alkoholia, johon baarimikot eivät mittailleet mitään vaan laittoivat litkut silmämääräisesti lasiin. Lisää potkua drinkkiin sai pyydettäessä ja yhden drinkin hinta oli vain 50 senttiä! Paikka oli koristeltu ostoskärryillä ja sekopäisillä seinämaalauksilla. Tämä oli kyllä uskomaton paikka. Kauhea, hirveä, ruma, parhaista parhain.
Ja muistan miten outo meidän Suomi-jengi tuolla matkalla oli! Meitä oli neljä ja kaikki olivat täysin erilaisia. Meillä oli ihan vastakkaiset persoonat ja mielipiteet kaikesta, mutta oli niin hauskaa istua yhdessä Dorothea-kahvilassa ja jutella elämästä pikkutunneille asti. Erityisen hyvin muistan illan kun meidän norjalaisten kämppisten keski-ikäinen opettaja liittyi iloisena seuraamme ja lauloimme yhdessä Palinka, Palinka...
Aina kannattaa lähteä kun on mahdollisuus. Koulun reissut ovat yleensä todella hyvin järjestettyjä. Niihin pitää vain tarttua tarpeeksi ajoissa. Ja eihän se missään nimessä pelkkää koulua tai työtä reissulla olekaan. Arkipäivinä jää hyvin aikaa paljon muullekin. Onhan se koulu ja työ aina vain sivuseikka...
Kommentit