Skopje
Sofiasta lähdettiin sunnuntai-aamuna 22. lokakuuta. Heti herättyämme pakattiin ja lähdettiin. Löydettiin onneksi se meidän bussikin, vaikka hetken luulin, että myöhästytään. Bussi lähti kuin lähtikin liikkeellekin parin yrittämisen jälkeen. Ei voinut kuin sanoa haikeat heipat upealle Sofian kaupungille. Olisin niin halunnut jäädä! Mutta eiku Skopjea kohti. Bussimatka kesti noin 4-5 tuntia.
Oltiin ostettu aamupalaksi börekiä eli turkkilaista juustopiirasta ja syötiin sitä bussissa. Irem oli jo Sofiassa esitellyt mulle monia turkkilaisia herkkuja näyteikkunoista ja toreilta ihan ku olisi kotonaan ollut. Musta on jotenkin niin hassua, että miten yhden maan ruoka ja kulttuuri ulottuukaan niin pitkälle ja mässytetäänhän me turkkilaista ruokaa jopa Pohjois-Pohjanmaalla asti ja vanha kunnon Ylivieskan Turkkari on mun vakkari mättöpaikka.
Mutta toki Turkin ja turkkilaisen kulttuurin vaikutuksen ymmärtää ku sen maan historia tulee tutuksi. Turkin eli silloinen Ottomaanien valtakunta oli joskus muinoin monen maan kokoinen alue ja siihen kuului myös Bulgaria, Makedonia ja Albania. Sen takia tosi monen maan kulttuuri on edelleen tosi samanlainen kuin Turkin.
Ja Makedonia oli ihan kuin Turkki minikoossa!
Heti kun saavuttiin Skopjeen, kirjauduttiin meidän Unity-nimiseen hostelliin keskustassa ja käveltiin vähän etsien ruokaa niin Irem ihmetteli miten samanlaista siellä oli kuin Turkissa. Kuultiin jatkuvasti turkkia ohikävelevien ihmisten suusta. Irem kysyi kadulla, että millaista makedonialainen ruoka on ja sille vastattiin, että ihan samanlaista kuin turkkilainen ruoka. Sen oli siis turha odottaa mitään eksoottista. Mutta mullahan oli hyvä tuuri, koska rakastan turkkilaista ruokaa! Syömään siis.
Ei kumpikaan tiedetty, että Makedonia olisi näin samanlainen. Toki musta rakennusten tyyli ja ihmiset oli jotenkin erilaisia, eikä uskontokaan tietenkään ollut ihan niin näkyvästi läsnä kuin Turkissa, mutta kaupungissa oli myös hurjasti turkkilaisia kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja iso turkkilainen basaari, jolla kierreltiin. Skopje on tosi pieni ja näppärä kaupunki, jossa pääsee jalkaisin joka paikkaan. Toki kasinoita ja valtavia rakennuksia täynnä olevan Sofian jälkeen Skopje tuntui tosi erilaiselta ja vaatimattomammalta, mutta ei välttämättä negatiivisessa mielessä. Skopje oli musta jotenkin sellainen tosi helposti lähestyttävä kaupunki. Se ei tuntunut liian isolta tai hämmentävältä.
Yksi asia mikä Skopjessa on tosi erityistä; siellä on tosi paljon kauniita, valtavia ja jopa liikuttavia patsaita. Tämä suihkulähde oli musta tosi kaunis äiti ja lapsi -tyylisillä patsailla koristeltuna! Skopjessa on merkittäville henkilöille rakennettuja patsaita, mutta myös tavallisten ihmisten elämästä kertovia patsaita.
Ja tavallisten eläimien elämästä kertovia patsaita. En tiedä mikä tämän keskustassa sijaitsevan härkäpatsaan tarina on, mutta se oli ihana.
Mutta sittenpä nähtiin se kaikista valtavin...
Oltiin ostettu aamupalaksi börekiä eli turkkilaista juustopiirasta ja syötiin sitä bussissa. Irem oli jo Sofiassa esitellyt mulle monia turkkilaisia herkkuja näyteikkunoista ja toreilta ihan ku olisi kotonaan ollut. Musta on jotenkin niin hassua, että miten yhden maan ruoka ja kulttuuri ulottuukaan niin pitkälle ja mässytetäänhän me turkkilaista ruokaa jopa Pohjois-Pohjanmaalla asti ja vanha kunnon Ylivieskan Turkkari on mun vakkari mättöpaikka.
Mutta toki Turkin ja turkkilaisen kulttuurin vaikutuksen ymmärtää ku sen maan historia tulee tutuksi. Turkin eli silloinen Ottomaanien valtakunta oli joskus muinoin monen maan kokoinen alue ja siihen kuului myös Bulgaria, Makedonia ja Albania. Sen takia tosi monen maan kulttuuri on edelleen tosi samanlainen kuin Turkin.
Heti kun saavuttiin Skopjeen, kirjauduttiin meidän Unity-nimiseen hostelliin keskustassa ja käveltiin vähän etsien ruokaa niin Irem ihmetteli miten samanlaista siellä oli kuin Turkissa. Kuultiin jatkuvasti turkkia ohikävelevien ihmisten suusta. Irem kysyi kadulla, että millaista makedonialainen ruoka on ja sille vastattiin, että ihan samanlaista kuin turkkilainen ruoka. Sen oli siis turha odottaa mitään eksoottista. Mutta mullahan oli hyvä tuuri, koska rakastan turkkilaista ruokaa! Syömään siis.
Ei kumpikaan tiedetty, että Makedonia olisi näin samanlainen. Toki musta rakennusten tyyli ja ihmiset oli jotenkin erilaisia, eikä uskontokaan tietenkään ollut ihan niin näkyvästi läsnä kuin Turkissa, mutta kaupungissa oli myös hurjasti turkkilaisia kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja iso turkkilainen basaari, jolla kierreltiin. Skopje on tosi pieni ja näppärä kaupunki, jossa pääsee jalkaisin joka paikkaan. Toki kasinoita ja valtavia rakennuksia täynnä olevan Sofian jälkeen Skopje tuntui tosi erilaiselta ja vaatimattomammalta, mutta ei välttämättä negatiivisessa mielessä. Skopje oli musta jotenkin sellainen tosi helposti lähestyttävä kaupunki. Se ei tuntunut liian isolta tai hämmentävältä.
Yksi asia mikä Skopjessa on tosi erityistä; siellä on tosi paljon kauniita, valtavia ja jopa liikuttavia patsaita. Tämä suihkulähde oli musta tosi kaunis äiti ja lapsi -tyylisillä patsailla koristeltuna! Skopjessa on merkittäville henkilöille rakennettuja patsaita, mutta myös tavallisten ihmisten elämästä kertovia patsaita.
Ja tavallisten eläimien elämästä kertovia patsaita. En tiedä mikä tämän keskustassa sijaitsevan härkäpatsaan tarina on, mutta se oli ihana.
Mutta sittenpä nähtiin se kaikista valtavin...
No eihän se patsas mahtunut kuvaankaan. Tämä ökypatsas oli tehty Aleksanteri Suurelle ja tottakai sitä koristi värikkäänä välkkyvä suihkulähde.
Skopje osaa olla paikoin siis jopa Sofiaa pröystäilevämpi. Hienoja maalauksiakin löytyi.
Mentiin heti siihen kahvilaan istumaan, jossa tätä musiikkia popitettiin, tilattiin turkkilaiset teet sitruunalla ja sokerilla kuten kuuluu, ja fiilisteltiin musaa. Kuultiin monia sellaisia turkkilaisia biisejä, jotka mä tiesin, mutta Irem ei, joten olin aiheeseen hyvin perehtynyt. Millaista siivousmusiikkia sitä muuten kuuntelisi jos ei turkkilaista?
Haluttiin mennä Couchsurfing-tapaamiseen, vaikka ei nyt Skopjessa varsinaisesti couchsurffattu. Couchsurfing-sovellus puhelimessa on aivan loistava; heti näkee, että ketä on lähellä ja mitä ne haluaa tehdä. Ihmisten profiileista voi lukea muiden arvosteluja näistä tyypeistä, jotta tietää, että kenet uskaltaa ja haluaa tavata. Ei tarvi miettiä, että joutuuko olemaan yksin jossain vieraassa kaupungissa ku ihmisten tapaaminen on tehty niin helpoksi.
Mulle vasta tämän reissun aikana todella avautui se, että miten hieno yhteisö Couchsurfing onkaan ja aion surffailla ehdottomasti tulevaisuudessakin.
Treffattiin sekalainen sakki, johon kuului makedonialaisia, unkarilainen tyttö ja serbialainen jätkä. Oli ihan jännää kuulla Makedoniasta ja Skopjesta asioita, joita en tiennyt ollenkaan. Oon hirveen laiska lukemaan Wikipediasta mitään ja musta on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella ku muut kertoo juttuja.
Skopje on kaupunkina näppärä, tosi turvallinen ja viihtyisä. Niin ja erittäin halpa. Ihmiset osaa puhua hyvää englantia ja kaikki mielenkiintoinen on kävelyetäisyydellä. Mutta taksitkin on superhalpoja ja kahdella eurolla pääsee paikasta A paikkaan B, jos on niin nälkä ettei jaksa kävellä (tätäkin tapahtui).
Ja juuri kun iltasella käveltiin yhdellä pienellä kahvilakadulla niin yhtäkkiä mun korviin kantautui jotain aivan parasta; mun lemppari turkkilainen poplaulu eli Gülsenin Bangir Bangir! Sanoin heti Iremille, että hei tiiän tän biisin! Gülseeeen!
Mentiin heti siihen kahvilaan istumaan, jossa tätä musiikkia popitettiin, tilattiin turkkilaiset teet sitruunalla ja sokerilla kuten kuuluu, ja fiilisteltiin musaa. Kuultiin monia sellaisia turkkilaisia biisejä, jotka mä tiesin, mutta Irem ei, joten olin aiheeseen hyvin perehtynyt. Millaista siivousmusiikkia sitä muuten kuuntelisi jos ei turkkilaista?
Tuolla oli tosi kiva tunnelma. Kahvila oli aivan täpötäynnä, vaikka oli sunnuntai-ilta. Miksi tätä ei ole Suomessa? Musta on niin ihanaa vain istuskella jossain ja siemailla jotain. Mutta suomalaiset kahvilat on aneemisia ja kliinisiä ja eikä kukaan ikinä oikeastaan edes käy missään. Ei Pohjois-Pohjanmaalla oo mitään kahvilakulttuuria. Kai se sitten on siihen tyydyttävä.
Meidän hostelli oli myös tosi mukava. Voin vain suositella Unity-hostellia. Siellä oli ihana kodin tunnelma ja siksi yleensä suosinkin enemmän hostelleja kuin mitään ylellisiä hotelleja - toki teen tätä myös hintasyistä.
Haluttiin mennä Couchsurfing-tapaamiseen, vaikka ei nyt Skopjessa varsinaisesti couchsurffattu. Couchsurfing-sovellus puhelimessa on aivan loistava; heti näkee, että ketä on lähellä ja mitä ne haluaa tehdä. Ihmisten profiileista voi lukea muiden arvosteluja näistä tyypeistä, jotta tietää, että kenet uskaltaa ja haluaa tavata. Ei tarvi miettiä, että joutuuko olemaan yksin jossain vieraassa kaupungissa ku ihmisten tapaaminen on tehty niin helpoksi.
Mulle vasta tämän reissun aikana todella avautui se, että miten hieno yhteisö Couchsurfing onkaan ja aion surffailla ehdottomasti tulevaisuudessakin.
Treffattiin sekalainen sakki, johon kuului makedonialaisia, unkarilainen tyttö ja serbialainen jätkä. Oli ihan jännää kuulla Makedoniasta ja Skopjesta asioita, joita en tiennyt ollenkaan. Oon hirveen laiska lukemaan Wikipediasta mitään ja musta on paljon mielenkiintoisempaa kuunnella ku muut kertoo juttuja.
Skopje on kaupunkina näppärä, tosi turvallinen ja viihtyisä. Niin ja erittäin halpa. Ihmiset osaa puhua hyvää englantia ja kaikki mielenkiintoinen on kävelyetäisyydellä. Mutta taksitkin on superhalpoja ja kahdella eurolla pääsee paikasta A paikkaan B, jos on niin nälkä ettei jaksa kävellä (tätäkin tapahtui).
Viimeinen yö Skopjessa tuli tosiaan valvottua, koska tuolla tapaamisessa meni niin myöhään ja aloin sitten pakkailemaan Tiranaa varten. Tiesin, että jos nukun niin aamulla väsyttää entistä enemmän. Mulla ja Iremillä oli tosin se ongelma, että meidän pestyt vaatteet oli vielä märkiä ku oltiin lähdössä ja ne oli vain pakko lytätä mukaan reppuun...
Hei hei Skopje, helou Tirana!
Hei hei Skopje, helou Tirana!
 |
| Albania... |
Kommentit