Niitä näitä

Aachen on ihan nätti. Talvi tuli ja meni jo. Suomalaisena fiilikset on lähinnä "ai siinäkö se jo oli". Pahin miinusaste oli jotain -10 ja lunta taisi olla vaan pari viikkoa. Nyt päivät jo pitenee vauhdilla, vaikka on vasta helmikuu. Kreikassa vuosi sitten poimittiin mandariineja puista ja mentiin ottaan aurinkoa rannalle ku oli +22 astetta lämmintä...

Käytiin kaksosten kanssa pikku vaunulenkillä. Ihan nättii.

Aachenin Normaluhr. Nappaan tästä usein bussin kaupungilta kotiin.

Pojat näki sorsia lenkkikentän vieressä. Päivän kohokohta. Tenaville kaikki on niin ihmeellistä. Ne tonkii kivikasaa ja huutaa sitten; "Katso, Sara! Löysin kiven!" Osaispa iteki olla vielä noin ihmeissään pikkuasioista.

Onnellisuutta on se kun mami sanoo, että vähän aikaa saatte katsoa lastenohjelmia. Ei oo riemulla rajaa! Ruudulta näkyy aina Peppa Wutz, Kikaninchen, Kalli, Sandmännchen (Nukkumatti) tai In einem Land vor unserer Zeit (eli Maa aikojen alussa, jota itsekin katsoin tosi paljon pienenä).

Sain palkankorotuksen! Otin ihan asiaksi ku mua hiiiieman vaivasi se, että olin lasten kanssa päivittäin 10 tuntia (eli semmonen kiva 50 h viikossa) ja sain vain 260 euroa palkkaa. Sopimuksessa lukee, että 7 tuntia päivässä. En siis pyytänyt ainoastaan palkankorotusta vaan myös työtuntien vähennystä ja oon mielestäni ihan kohtuullinen vielä. Ei tää oo mitään vapaaehtoistyötä. Sain jo tammikuulta nyt sitten 360 euroa ja ensi kuun alusta asti teen 9 tuntia vähemmän viikossa, koska en mee enää poikien kanssa sitten niiden hoitopaikkaan mukaan. Alussa mun oli hyvä mennä mukaan, koska poikien piti tottua muhun, mutta nykyään mun ei oo enää mitään pointtia mennä sinne hääräämään.

Mun kaverit tsemppasi mua puhumaan tästä, vaikka aluksi itse vähättelin tuota mun palkkatilannetta. Hyvä että sain taustatukea, koska itse en olisi varmaan saanut otettua itseäni niskasta tän asian kanssa. Nyt on paljo kivempi olla täällä ku tietää, että saa edes jotain vastineeksi työstä. Ja au pair -vanhemmatkin otti tän asian hyvin.

Yhtenä aamuna kuljin bussilla keskustasta kotiin ja siinä aamukoomassa musiikki korvilla huomasin yhtäkkiä, että nyt muuten käännyttiin väärään suuntaan. Olin viimeinen matkustaja niinku usein mun bussissa oonkin, koska mun pysäkki on viimeisten joukossa. Painoin stop-nappulaa ja sitten menin sanoon kuskille, että hei, meitsi on vielä tässä. Alkoi hirveä säksätys, että "minä juuri huusin, että onko ketään täällä enää ja et vastannut jäkä jäkä". No sori ku kuuntelen musiikkia nii kuulenki varmaan hyvin? Sanoin sit ihan ystävällisesti, että no ei mitään ongelmaa, mä vaan hyppään pois vaikka tässä. "No menet sitten nopeasti tästä etuovesta! Todella nopeasti!" Okei, alles klar. Bussikuskit on kyllä kaikkialla maailmassa suolasimpia ihmisiä mitä löytyy. Piti sit kävellä kotiin ja olipa kiva sit samoilla ku en ollut ihan kartalla. Olin jossain Bismarckturmin kohdilla ku mun pysäkin olisi pitänyt olla Eupener Strassella... No löysin kuitenkin loppujen lopuksi. Olipa kiva aamu.

Sain mun au pair -äidiltä käytetyn IPhone vitosen! Se toimii hyvin ja siitä on vaan lasi rikki ja aion käydä kysyyn paljonko sen korjaaminen maksaa. Kyllä meitsi vannoo second handin nimeen. Ku ostaa vähemmän tavaraa niin pystyy ostaan enemmän juna- ja lentolippuja, heheh.

Karnevaalikaupassa on kiva käydä hypistelemässä tavaroita lähestyvän Kölnin karnevaaliviikon takia... Mulla on mietinnässä Minni Hiiri -mekko, mutta riippuu ihan lämpötilasta ja omasta rahatilanteestani, että viitsinkö sen ostaa. Kaikki puhuu täällä karnevaaleista ja se ei oo pelkästään nuorten juttu vaan ihan kaikkien! Ollaan menossa isolla komppanialla niinku karnevaalien avajaispäivänäkin marraskuussa. Nyt ku tiiän mitä on luvassa nii mua ihan jännittää! Siitä vaan tulee niin eeppistä!

Vielharmoniessa viime viikolla... Jouduin puhumaan koko illan saksaa Lauran ja Marcon kanssa, koska ne narrasi mua, että Marco ei osaa englantia! Ihan hyvä! Tarvin semmosia ihmisiä, jotka pakottaa mut puhumaan saksaa. Onneksi olin just tulossa saksantunnilta ku treffattiin. Se oli siis viime keskiviikko ja ku tulin ovesta sisään niin baarimikot katsoo mua ja sanoo; "Sara, tänään ei ole maanantai." ...Meidän kaveriporukan maanantaioluset on siis tulleet tässä paikassa tutuksi, hahah!

Laura!

Everyday is monday!

No sitten se maanantai...

Monday Fans... Pieni porukkakato ku oli just koeviikko.

Oon taas sairas. Kurkku kipeenä ja nuhaa. En vaan jaksa maata kotona vaikka pitäis ehkä parannella. Ku on koko päivän lasten kanssa nii sit haluan vähä ikäistäni seuraa. On niin kiva käydä vaikka vaan kävelyllä tai iltakaakaolla jossain kahvilassa täällä! En Suomessa jotenki ikinä oikeen keksi mitään tekemistä. En mä Suomessa käy ikinä missään kahvilassa, sehän on kallista semmonen. En tapaa Suomessa ikinä ketään uusia ihmisiäkään ja täällä tapaan joka viikko. Mulla on jo sellanen positiivinen ongelma, että unohdan vastata jollekin vaikka Wapissa ku on yksinkertaisesti liikaa keskusteluja käynnissä.

Ja lisää tulee... Saksantunnilla keräsin kaikkien kurssilaisten numerot Wap-keskusteluun ja aattelin, että voitais treffata vaikka kaffella tai jotain. Meidän ryhmässä on porukkaa niin monesta maasta, että ihan himoitsen kuulla tarinoita siitä, että millaista on Etelä-Koreassa, Iranissa, Albaniassa, Italiassa, Intiassa... Tässä asiassa mun mielenkiinto on loppumaton. Mua kiinnostaa ihan sikana, että millaista on elää Suomen ulkopuolella. Jotenkin sitä ajatteli KAAAAAUUAN, että suomalainen elämäntapa on jotenkin se "oikea" tai "paras".