Turkki

Kaikenmoista tuli Turkin Izmirissä koettua ja nähtyä! Kyllä Pohojois-Pohojammaan tyttö oli isojen ja jännien asioiden äärellä. En matkusta lomailun vuoksi vaan kokemusten vuoksi ja Turkki oli kyllä - jälleen - Kokemus isolla K:lla! Kreikka on ihan päinvastainen maa Suomeen verrattuna, mutta Turkki on vielä sitäkin eriskummallisempi meikäläiselle. Ei mitään tuttua missään. Kaikki on päinvastaista. Ku sinne saapuu niin aluksi on sellainen olo, että ei saa tavallaan mistään kiinni. Kaikki on aivan kummallista. 

Jos mut vain tiputettaisiin Turkkiin johonkin asuntoon yksin ja sanottaisiin, että asu nyt tässä niin miten mä edes osaisin ostaa ruokaa kaupasta ku en tunne tuotteista yhtäkään. Miten mä osaisin kulkea ku en ymmärrä bussien aikatauluja? En tajua kieltä, en näe tutunnäköisiä ihmisiä, en ymmärrä tapoja. Kaikki on aivan tuntematonta mustaa aluetta. Olo on aivan halvaantunut ku on sellainen olo, että en yksinkertaisesti osaisi toimia täällä yksin. Onneksi mulla on siis kamuja Izmirissä!

Mun kone laskeutui Izmiriin illalla 15.12. eli synttäreinäni ja Irem ja Sevval tuli mua vastaan hienojen tervetuloa-lappujensa kanssa. Sain synttärimuffinssin! Oli oikeesti paras synttärilahja ikinä nähdä näitä pitkästä aikaa.

Muutaman päivän aikana ehdittiin tehdä vaikka mitä. Sevval ja Irem näytti mulle monet paikat Izmiristä. Se kaupunki on Turkin kolmanneksi suurin ja mulle siis aivan käsittämättömän valtava. Kaupunki vain jatkuu ja jatkuu vaikka menisit puoli tuntia auton kyydissä.

Ei muutes paljon muita turisteja näkynyt! Turkista on tullut niin epävakaa maa ja joulukuu ei ole mitään suosituinta turistikautta niin meitsi sai ihan loistaa katukuvassa vitivalkoisena haamuna. Mua suorastaan palvottiin, hahah! Yhdessä ravintolassa Sevval pyysi mausteita ja komea tarjoilija toi mulle ne mausteet hymyillen. Samoin meidän yhteinen kuitti ojennettiin mulle hymy korvissa. Sevval ja Irem käänsi mulle salaa turkkia englanniksi ja ne kertoi, että meidän ympärillä monet puhui, että vau tuo tyttö on niin kaunis, hän ei selvästi ole turkkilainen, kauniit silmät, osaisinpa puhua englantia niin voisin puhua tuon tytön kanssa... Musta tää on niin hassua! Suomessa ei munlaista haamua kahta kertaa kahtottais, hahah!

Turkkilaisille vieraat on yhtä korkeassa asemassa ku Kreikassa ja musta nyt ainakin selvästi näki jos kaukaa, että oon turisti. Vieraita kohdellaan todella hyvin! Iremin äiti oli tehnyt mulle pipon ja lähettänyt leipää ja Iremin sukulaiset lähetti koko ajan mulle terveisiä. Sevvalin äiti ja sukulaiset halaili ja pussaili poskille ja tarjoili kahvia, ja yrittivät kysellä kaikkea, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Musta tommonen lämpimyys on niin IHANAA! Kaipaan tuollaista niin paljon. En saa tuollaista Suomesta. Suomessa riipivintä on se välinpitämättömyys. Siis tottakai me Suomessakin välitetään toisistamme, mutta kyllä siitä puuttuu jotain oleellista.

Ja vierashan ei maksa mistään. Irem ja Sevval maksoi kaiken mun puolesta ja eivät kuunnelleet mitään vastalauseita. Puhuttiin tästä ja sanoin, että Suomessa se on vähän kiusallista, jos joku maksaa mun puolesta kaiken, koska sitten tuntuu, että oon velkaa. "Suomessa varmaan kaikki vaihtokauppa käydään rahalla, mutta Turkissa vaihtokauppaa käydään ystävällisyydellä. Sä annat mulle ystävyyttä, ruokaa tai kohtelet mua hyvin niin mä annan saman takaisin. Tässäkään ei oo edes kyse rahasta vaan ystävällisyydestä. Sä et oo mulle velkaa mitään, koska annat sitä koko ajan takaisin eri tavoilla."

Kreikassa tapasin mun ekat turkkilaiset ystävät ja niiden kanssa oli alkuun vähän ongelmia, koska en ymmärtänyt jakamisen tärkeyttä niiden kulttuurissa ja ne ei ymmärtäneet mun kulttuuria. Erityisesti ekan turkkilaisen kaverini Anilin kanssa tuli parit tenkkapoot kun ei ymmärretty yhtään toistemme tapoja ja molemmat piti omaa tapaansa parempana. Oman kulttuurin kanssa ei kyllä tavallaan haluais yhtään antaa periksi. Mun kulttuuri on minä! Mutta siitä voi oppia joustamaan ja toisten tapoja voi oppia ymmärtämään.

Suomessa kaikki on MINUN. Saat ottaa, jos haluat, mutta periaatteessa se mitä minä ostan on minun. Turkissa annetaan ja otetaan vastavuoroisesti. Ei tarvi mennä tasan, mutta suunnilleen. Kreikan kämpälläni oli yhdessä vaiheessa jopa 4 turkkikämppistä niin totuin sanomaan, että tein ruokaa, ottakaa tosta. Tai että meen hakeen kahvia, mitä haluatte? Tai jos joku tarvi rahaa niin heti oli monta kättä sitä ojentamassa ilman mitään velkalappuja. Suomessa jaetun aterian ruoka-aineksista olisi olemassa kuitti ja se laskettaisiin sentilleen kuinka paljon toinen on velkaa. En mä sano, että kumpikaan tapa on parempi tai huonompi - ne on vain erilaisia. Ei voi sanoa, että jokin kulttuuri on parempi kuin toinen!

Maailman omituisimmat turkkilaiset grillibileet metsässä.

Turkkilaista rakia veteen lantrattuna niinkuin kuuluukin. Näytti ihan maidolta.

Sevvalin kämpällä Izmirin Göztepessä.

Näin Facebookissa aina turkkilaiskavereideni juttuja lahmacunista eli "turkkilaisesta pitsasta" ja halusin välttämättä kokeilla tätä. Se oli aivan älyttömän hyvää! Rapea pohja, lihatäytteet ja itse lisättiin salaattia tuohon väliin, käärittiin rullalle ja haukattiin. Täydellistä. Lahmacun, seni seviyorum.

Myös toinen suomalaiselle "outo" turkkilainen tapa jakamisen lisäksi on huolehtiminen. Ne huolehtii toisistaan niin paljon; "varo, oo varovainen, älä astu tuohon, katso etees, onko nälkä, onko kaikki hyvin, tarvitko jotain"... Irem sanoi, että Turkissa tähän tavallaan kasvaa, koska kadullakin voi olla vaarallista, jos ei oo tarkkana. Ison tien yli juostaan käsi kädessä ja sanoin, että Suomessa me aina kävellään jalkakäytävällä.

"Kyllä me täällä Turkissakin joskus kävellään jalkakäytävällä." Joskus.

Izmirin kuuluisa kellotorni keskustassa. Paikan nimi on Konak.

Mini moskeija.

Bazaari.

Käytiin hissillä isossa tornissa.

Karsiyaka on Izmirin toinen keskusta Konakin lisäksi.

Sevvalin kämpällä lauantaina oli Sebircan, minä, Sevval, Irem ja Iremin poikaystävä Sercan. Kuvan otti Sevvalin meksikolainen kaveri Homero, joka osasi puhua englantia, jee! Aina ku Turkista löytää englanninosaajia niin fiilis on ku olis lottopotin voittanut. Sebircanin ja Sercanin kanssa oli pientä kielimuuria. Voi englanti on niin hieno kieli. Kyllä sitä aina arvostaa ku yhteys toiseen ihmiseen on yhtäkkiä ku taikaiskusta. Ja silloin ku se puuttuu niin se on ku lukko, jota ei saa auki. Joku näyttää mielenkiintoiselta ihmiseltä, mutta siihen ei voi tutustua ilman yhteistä kieltä.

Kaikenkaikkiaan aivan ässä ja avartava reissu. Turkki on hieno maa, mutta vaikka kovasti haluaisin suositella sinne matkustamista niin juuri nyt se tuntuu epävakaalta maalta. Tai siis se on epävakaa maa. Izmirissäkin tunsin oloni välillä turvattomaksi. Hieno maa ja hieno kulttuuri jää järjettömän ahneuden ja poliittisen pelin jalkoihin ja se on sääli. Oon kuitenkin onnellinen, että pääsin nyt näkemään todellista Turkkia, koska voi olla, että tää oli mun viimeinen kerta ku sinne on mahdollisuus matkustaa. Hyvästien sanominen kavereillekin on vähän vaikeampaa ku tietää, että ei ehkä nähdä pitkään aikaan. Toivon, että näen Sevvalia ja Iremiä ja mun muita turkkilaisia kavereita kuitenkin pian uudestaan jossainpäin maailmaa.